Konferenssiliiga
5.5.2022 klo 22:00
Konferenssiliigan finalistit selvitellään torstaina, ja Roma ja Leicester lähtevät omaan ratkaisevaan toiseen osaotteluunsa huippujännittävistä asetelmista. Joukkueet taistelivat viikko sitten Leicesterissä 1-1 tasapelin, joten kaikki on parissa vielä mukavasti auki. Nyt puimme tarkemmin kamppailun lähtökohdat ja tarjoamme ilmaiset jalkapallo vihjeet illan taistoon.
Roman kevät ei ole mennyt aivan putkeen, ja joukkue taistelee Serie A:ssa edelleen paikasta top-kuutosessa. Alla on nyt neljä voitotonta ottelua kaikki kilpailut huomioiden, mutta myös vastukset ovat olleet suurimmalta osin sieltä hankalammasta päästä. Leicesterin Valioliigakausi on ollut jo jonkin aikaa paketissa. Joukkue keikkuu keskikastissa ilman putoamisvaaraa tai mahdollisuutta nousta europaikoille. Näin ollen Foxes lataa kaikki paukkunsa konferenssiliigaan.
Roma on kotonaan niukka suosikki, mutta markkinoilla on hieman aliarvioitu vieraitten mahdollisuudet horjuttaa kotijoukkuetta. Leicester näytti ensimmäisessä osassa pelillisesti vahvemmalta, joten hyvin maksavasta kakkosesta on hyvä lähteä liikkeelle. Varsin tasapeliherkässä ottelussa nappaamme ristin mukaan, joten päivän valintamme on Leicester +0,5 maalin tasoituksella.
Roma puksuttaa kohtalaisen vahvaa kautta, ja se roikkuu jälleen tasaisen varmasti Serie A:n terävimmän kärjen alapuolella. Konferenssiliigassa tekeminen on ollut hyvin vaihtelevaa. Lohkovaiheessa kärkipaikka tuli pienestä hapuilusta huolimatta, ja jatkopeleissä joukkue on kaatanut niukasti Vitessen yhteismaalein 2-1 ja Bodo/Glimtin lukemin 5-2 hävittyään avausosan Norjassa.
Roman viisi viimeistä ottelua
Roma on vahva kotijoukkue, mutta Serie A:n kärkinippuja vastaan se on ollut ongelmissa Stadio Olimpicolla. Konferenssiliigassa manageri Jose Mourinhon ryhmä oli Vitesseä vastaan yllättävissä vaikeuksissa, kun se lähti puolustamaan maalin johtoaan hyvin varovaisissa merkeissä. Roma nappasi tuolloin jatkopaikan lopulta vasta Tammy Abrahamin niittaamalla viimeisen minuutin maalilla. Leicesteriä vastaan italialaiset lähtevät liikkeelle astetta aktiivisemmin, mutta mikäli ottelu etenee pitempään tasatilanteessa, tulee Mourinho varjelemaan varsinaisen peliajan tasuria tarkalla pelitavalla.
Leicesterin Valioliigakausi lässähti jo hyvissä ajoin, kun loukkaantumiset ja jatkuvat puolustuksen virheet maksoivat tärkeitä pisteitä. Eurooppa-liigasta tuli lähtö jo lohkovaiheessa, ja nyt Foxes hakee täysillä menestystä Konferenssiliigasta. Joukkueen formi vaikuttaa varsin heikolta, mutta manageri Brendan Rodgers on kierrättänyt miehistöään rajusti kevään otteluruuhkassa. Esitys kotona Romaa vastaan oli erittäin vahva, ja Leicester hallitsi tapahtumia läpi 90-minuuttisen ja vei nimiinsä kaikki hyökkäyspään tilastot.
Leicesterin viisi viimeistä ottelua
Leicester on ollut tunnettu melko puhtaana vastaiskujoukkueena, mutta tällä kaudella se on alkanut perustaa peliään myös hieman enemmän pallonhallintaan. Roma on luovuttanut useimmiten tällä kaudella hallinnan vastustajalle, ja vieraat pääsevät jälleen rakentelemaan kuvioitaan viettämällä suuren osan ajasta pallon kanssa. Leicester loi avausosassa 68 prosentin pallonhallinnallaan lukuisia vaarallisia maalipaikkoja ja vei maalintekoyritykset lukemin 13-4.
Tärkeä kamppailu käydään kokeneiden managerien välillä taktisella puolella, eikä kumpikaan varmasti lähde tasatilanteessa kummemmin nostamaan riskitasoja. Tasapelin todennäköisyys liikkuu jopa hivenen 30 prosentin yläpuolella, ja Leicesterin voitolle voidaan antaa lähes samat pinnat. Molemmille löytyy markkinoilta pientä ylikerrointa, ja Leicester puolen maalin tasoituksella 888 Sportin huippukertoimella 1,75 on upea pelivalinta. Kohde on naarattavissa lisäksi muun muassa Pinnaclen ja Betfairin tarjonnasta.