Valioliiga
19.5.2024 klo 18:00
Manchester City lähtee varmistamaan Valioliigan mestaruutta, kun se kohtaa sunnuntain päätöskierroksella kotonaan West Hamin. Voitolla isännät nappaavat pytyn, mutta mikäli pisteitä tiputetaan, saattaa Evertonin kohtaava Arsenal painella kalkkiviivoilla ohitse.
Joukkueet Valioliigassa
City on voittanut liigassa nyt jo peräti kahdeksan peliä putkeen ja tarrannut vahvasti pokaaliin kiinni. Joukkue on päästänyt edelliseen viiteen peliin yhteensä ainoastaan yhden maalin, ja hyökkäys on samalla nakutellut maaleja liukuhihnalta. Viime kierroksen esitys Tottenhamin luolassa oli tosin ajoittain yllättävän hermostunut, ja Spurs pääsi luomaan maaliodottamaa yli puolentoista kaapin edestä. Edeltäneissä kamppailuissa City jätti Fulhamin ja Wolverhamptonin maaliodottamat pikkuruisiin lukemiin 0,12 ja 0,35, vaikkakin Sudet onnistuivat ainoalla laukauksellaan sutimaan kavennusosuman.
Manchester Cityn edelliset ottelut
West Hamin kausi on paketoitu, ja lontoolaiset tulevat sijoittumaan lopullisessa taulukossa paikalla yhdeksän. Kevät on ollut joukkueelle europeleineen raskas, ja väsynyt Hammers tuskin pystyy päätöspäivänä pahasti Cityä kiusaamaan. Hammers toki palasi viime kierroksella voittojen tielle kukistamalla heikon Lutonin kotonaan maalein 3-1. Viimeisimmässä matkapelissä haluton West Ham jyrättiin Stamford Bridgellä Chelsean toimesta rumin luvuin 5-0.
West Hamin edelliset ottelut
City tulee dominoimaan tapahtumia pallon kanssa, ja huolellisella perussuorituksella se nappaa pisteet ja Valioliigan kruunun jälleen itselleen. Ilmaiset jalkapallo vihjeet nostaa parhaaksi vetokohteeksi selvästi yli kerran kahdesta toteutuvan isäntien nollapelin. Talismanian kerroin merkille on tasan kaksi, ja ottelu löytyy lisäksi SpinRollzin ja VivatBetin valikoimasta.